Canon, kallis syrjähyppy
- Mikko Manner
- 27.7.2021
- 5 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 8.5.2025
Kun myyntitykki joutui olosuhteiden pakosta siirtymään pois konttorilta ja myös pois asiakkailta 1,5 vuotta sitten, otin ilon irti mahdollisuudesta ja siitä lähtien olenkin viettänyt etäkonttorieloa karkeasti arvioiden 3/4 ajastani mökiltä käsin. Tämä puolestaan johti siihen, että käytin suuren osan vapaa-ajastani valokuvaukseen. Se oli aika iso ero aiempaan. Vielä suurempi ero tuli siitä, että tämä valokuvaaminen painottui käytännössä täysin luontokuvaamiseen.
Tämä taustasta. Muutos johti joka tapauksessa vakaviin mietintöihin valokuvausvälineiden suhteen. Olin kuvannut vuodesta 2009 saakka Olympuksen järkkäreillä, ensin e520:llä, joka oli Olympuksen ensimmäisiä entry-tason digijärkkäreitä, jossa kuitenkin oli myös jo sisäänrakennettu kuvanvakaus. Sittemmin on kädessä ollut OM-D Em-5-, Em-1- sekä Em-5 mkIII -kamerat, jotka edustavat Olympuksen ideologiaa varsin mobiilista, peilittömästä järjestelmäkamerasta. Kameroita yhdistää kompakti koko ja loistava kuvanvakaus sekä pari muuta asiaa, joille en ollut osannut antaa painoarvoa vertailukohdan puuttuessa.
Muutama kaveri on aina vannonut Canonin nimeen. Tutkiessani pätevämpää telelinssiä saavuttaakseni villieläimiä paremmin jopa hämärämmässä valossa, ei micro four thirds -järjestelmään tahtonut edes löytyä vaihtoehtoja. Uusi "m.zuiko 150-400mm f4.5 tc1.25x IS PRO" tuli toki juuri viime vuonna markkinoille, mutta hintalappu rajaa ostajia rankalla kädellä, eikä toimitukset taida olla edes yli vuoden päästä julkistuksesta vieläkään käynnissä. Canoniin taas valikoimaa on yllin kyllin! Päädyin tutkimaan Sigman linssejä, jotka vaikuttivat hinnaltaan järkevämmiltä ja laatua kehuttiin laajasti. Sitten löysin myös adaptereita, joilla nämä linssit sai sovitettua myös Olympuksen runkoihin! Tätä oli ensin testattava.
Hankinnan kohteeksi valikoitui käytetty Sigma 150-600mm f5-6.3 C. Ja kuten arvata saattaa, linssi ei toiminut aivan ongelmitta adapterin vuoksi. Tarkennus on sentään hyväksyttävällä tasolla, mutta raskasta linssiä käsittellessä kontaktipinnat sekoittavat vähän väliä kameran toimintaa ja turhan monta hyvää otosta onkin mennyt sivu suun kameran hukattua yhteyden linssiin juuri H-hetkellä.
Tämä jäi kaivelemaan pahemman kerran ja kun sopivasti töistä napsahti pikku bonus samaan aikaan kun jouduin YT:iden uhriksi ja joutilaaksi, niin katse kohdistui Sigman 120-300mm f2.8 Sport -putkeen. Kun sopiva tarjous osui kohdalle, se oli saatava! Tämä linssi on kuitenkin mft-järjestelmään tottuneelle kuvaajalle jo heavy duty -kamaa, eikä linssi kokonsa puolesta istu millään edes Olympus-lippulaivana aikanaan toimineen OM-D Em-1:n pariksi. Linssi on ihan törkeän painava, vaikka se vastapainoksi piirtääkin uskomattoman skarpisti jopa 2x-telekonvertterin kanssa! Tämä fakta johti siihen, että oli hankittava järeämpi kamerarunkokin. Valinta kohdistui vuolaasti kehuttuun Canon 5D markkuneloseen. Siitä seuraavaksi käyttökokemuksia ja vertailua Olympuksen kameroihin; käytössä myös siis vanha OM-D Em-1 sekä OM-D Em-5 mkIII (ohessa myös vertailun vuoksi kuvia kameroista ja linsseistä, raskaimmasta keveimpään).
Canonin etuja ovat ilman muuta käsiteltävyys näin isojen linssien kanssa. Kun adapteriakaan ei välissä ole, jopa isoa Sigmaa telekonvertterin kanssa voi juuri ja juuri kanniskella kameran rungosta pidellen. Robusti kokonaisuus! Akun kesto on toinen hyvä puoli. Mulla on tuossa vieläpä akkukahva, joten käsittely on sen puolesta hyvää ja akku kestää tässä peilijärkkärissä todella hyvin. Kamera olisi oiva valinta esimerkiksi pidemmälle vaellukselle, jolla akut riittäisivät hyvin eikä latausta tarvittaisi useaan päivään. Paitsi että kamera ei sovellu pidemmälle vaellukselle, koska yhteispaino huitelee 3,5kg nurkilla eikä tämmöistä möhkälettä ole järkevää roudata mukana oikein mihinkään.
Sitä ei siis tule otettua mukaan vaelluksille, prätkäreissuille, laskettelureissuille, eikä oikeastaan mihinkään mitä itse harrastan. Veneessäkin tuo on jo niin raskas käsitellä, että pienikin aallokko tekee kuvaamisen turhan hankalaksi. Jos tämän jättää auton penkille, alkaa sensori muuten huutaa laittamaan turvavyön!! Tripod mukaan ja johonkin väijyyn odottelemaan!
Siihen tämä kombo varmasti toimii kuin nyrkki silmään.
Nopeasti vielä linssien käsittelystä; iso ero näissä Sigman laseissa on, että kun Sport -putki on järeää ja kestävää tekoa, on Contemporary puolestaan yllättävänkin hyvin piirtävä mutta myös erittäin kevyt, ja siinä on mukavia yksityiskohtia. Varsinaiset ominaisuudet ovat identtiset, mutta rakenteessa on isoja eroja. Contemporaryssä on vastavalosuojan tuulirei'itys, joka tuulisissa oloissa on kivasti ajateltu juttu eikä linssi siten ota tuuleen juurikaan, kun taas Sport-linssin vastavalosuoja toimii melkoisena tuulipussina ja on täysin mahdoton käsiteltävä sivu- tai vastatuulessa. Ilman VVS:aa en tämän hintaluokan linsseillä uskaltaisi kuvatakaan.
Canonin hyviä puolia on ehdottomasti tarkennus näiden linssien kanssa: se nimittäin toimii erittäin isolla onnistumisprosentilla ja epäonnistuneet ovat olleet käyttäjästä kiinni ennemmin kuin kamerasta. Alla kuva, jossa lähes tulkoon kohti lentävä joutsen mutta silti kelpo jälkeä!
Sitten, huonoja puolia. Tottuneena Olympuksen käyttöergonomiaan, on Canonin vastaava vähintäänkin surkealla tolalla. Näyttö on kiinteä eikä sitä voi liikuttaa. Valikko on järjenvastainen, ja nappulat sijoiteltu niin, että kentällä joudut pysähtymään, ja kaksin käsin naputtelemaan ja etsimään oikeita valikkoja ja nappuloita ympäri kameraa. Kuin perintönä keskiajalta, on kamerassa takanäytön lisäksi myös ylänäyttö laukaisimen takana. Ainoa keksimäni syy tälle valinnalle on virran säästö. Tarkennuspisteen- tai alueen valinta on vähintäänkin kökkö verrattuna Olympukseen monipuolisiin valintoihin. Sarjakuvausnopeus on erittäin heikko. Etenkin lintukuvia ottaessa häiritsee, että taajuus on parhaimmillaankin sama kuin ison linnun siivenisku, jolloin saat lennosta kuvia ns. samasta kohdasta. Sarjakuvauksesta puheen ollen, kameran välimuisti on tuntuvasti kehnompi kuin Olympuksella (sama muistikortti). Tämä johtuu isommasta kennosta ja kuvakoosta, mistä on tietysti myös etunsa.
Suurin kokemani ero kameroiden välillä on kuitenkin etsin ja sen myötä käyttöliittymä. Olympuksen käyttäminen on huomattavasti helpompaa, kun asetukset on paremmin hallittavissa ja tulos nähtävissä reaaliaikaisesti etsimestä tai ruudulta. Vaikkapa valotuksen valinta on huomattavasti yksinkertaisempaa ja helppo tehdä adhoc-tilanteessa. Canonilla joutuu ottamaan koekuvia ja säätämään huomattavasti enemmän asetusten parissa. Tälle ei useinkaan olisi oikein aikaa oikeassa kuvaustilanteessa.
Osalla näistä puutteista mitä luultavimmin ohjataan myös kalliimpiin malleihin ja se on tuttua luonnollisesti myös Olympuksen leiristä.
Kennon kokoero näissä kameroissa vaikuttaa vahvasti kuvanlaatuun. Canonin suuri ja herkempi kenno auttaa etenkin hämärässä, isommilla ISO-arvoilla kuvattaessa. Toisaalta Olympukseen on saatavilla järkihintaan todella skarpisti piirtävää ja valovoimaista optiikkaa, mikä paikkaa tätä puutetta tehokkaasti. Tiedostokokoa ei kuitenkaan voi oikein paikata, ja jos on tarvetta suurille tulosteille, valinta kääntyneekin tästä syystä Canonin puoleen. Yksi ajatukseni ennen käyttökokemuksia oli, että Canonin iso kenno on kuin kuvaisi Olympuksella mutta otettu kuva vain on isompi ja siitä voisi jälkikäteen rajata haluamansa otoksen -- olettaen että linssi on sama kuten tässä tapauksessa oli. Tämä osoittautui kuitenkin isoksi pettymykseksi ja jos samoissa olosuhteissa kuvasin esimerkiksi kalasääskeä, niin 100-200m etäisyydellä lentäneestä sääksestä ei tahtonut Canonilla saada järkevää lopputulosta ollenkaan, kun taas Olympuksella nappiin tarkentuneet kuvat olivat todella hienosti onnistuneita ja näyttäviä otoksia. Alla Olympuksella napattu kuva ko. kalastajasta.
Eli, jos kuvattava kohde on riittävän lähellä, Canon toimii erinomaisesti ja kuvat ovat mahtavia. Ne erottuvat kennon koosta johtuen syvyydellään ja terävyydellään edukseen, mutta jos kohde on kauempana, Olympus pyyhki Canonilla lattiaa. Kuten jo mainittua, sarjakuvausominaisuudet ovat myös iso ero ja vaikka Olympuksen tarkennus ei toiminut aivan niin hyvin,
valinnan varaa on enemmän matalallakin (6,5fps) sarjakuvaustaajuudella verrattuna Canonin melko rauhalliseen (3fps) läpsyttelyyn. Huomioidaan vielä sekin, että Canonin runko on kolme vuotta myöhemmin julkaistu ja Olympus viettää kohta 10-vuotissynttäreitään, jolloin luulisi lukujen olevan toisin päin. Varsinkin sarjakuvaukseen oleellisesti liittyvä ominaisuus luontokuvauksessa on ääni. Usein kamerasta lähtevä ääni on haittatekijä ja Canon pitää melkoista meteliä ns. hiljaisessakin tilassa, koska kyseessä on peilijärkkäri. Olympus puolestaan on tarvittaessa niin hiljainen, että kokematon jo ihmettelee, että miksei se ota kuvia vaikka painaa laukaisinta. Tässä ajatuksia ja kokemuksia. Onneksi sain mielestäni järkevän vaihtotarjouksen, ja seuraavaksi Canonin rungon ja Sigman linssit korvaakin uusi Olympus & Zuiko -yhdistelmä. Katsotaan mitä siitä tulee. Tällä viikolla on vihdoin pari lomapäivää ja pitäisi päästä heti tuoreeltaan näitä uusia karkkeja testaamaan luonnossa -- stay tuned, sanoisivat Lontoossa!


Kommentit