Nyt on viikko mennyt flunssassa. Kaksi päivää "maltoin" olla saikulla. Jos asiaa miettii pidemmälle, koko aihe alkaa kuvottamaan.

No, mietin kumminkin.

Viikon aikana on tullut mietittyä paljon arkoja aiheita, joista ei yhteiskunnassamme juuri puhuta. Eli ajattelin samalla testata, lukeeko tätä mun blogia kukaan. Aloitetaan tällä sairasloma- ja "työt ensin, oma terveys kovana kakkosena" -aiheella.

Mihin viittaan eka kappaleessa? Niin omalla kuin niin monen muunkin kohdalla työt eivät etene mihinkään, jos et niitä itse ole tekemässä. Sairastuminen on siis todella epätoivottu tilanne. Tuttu tilanne monelle on varmasti myös se, että jos on stressiä ja stressi hiukan laskee, tulet useasti sen seurauksena kipeäksi. No onneksi sairastumalla saat stressitason takaisin tappiin, kun työt kasaantuvat ja deadlinet ahdistavat! Näin kävi nytkin.

Huomasin taas tällä viikolla, että vaikkei ääni oikein kulje ja on pientä lämpöä, silti tajuan puntaroivani onko järkeä jäädä saikulle juuri silloin, kun työt kasaantuvat ja olis se yks deadlinekin loppuviikosta, ja jos olen hetken sivussa, murehdin seurauksena vielä enemmän töitäni. Loppujen lopuksi olin pois rivistä pari päivää, kun työkaveritkin jo vähän kyseenalaistivat konttorilla köhimistäni. Ihan oikein. Pitäisi itsekin tajuta. Harva kai kuitenkaan tajuaa.

Saikulla ollessani viestittelin hyvän ystäväni kanssa, ja hän on kyllä ylivoimaisesti tunnollisin tuntemani ihminen. Hän puolestaan valitteli kesken työpäivänsä aivan jäätävää päänsärkyä minimaalisen lounasbreikkinsä jälkeen. Minusta fiksua olisi ollut lähteä kotiin, ottaa särkylääkettä ja vaikka päikkärit siihen päälle. En nähnyt järkeä olla töissä ei-työkuntoisena. Hänen vastauksensa oli, ettei pysty, koska on niin paljon töitä. Tästä oikeastaan vasta havahduin tähän aiheeseen.

Olisin varmasti vastannut samalla tavalla samassa tilanteessa. Melkoista jeesustelua olisi väittää jotakin muuta. Mutta milloin tämä maailma on mennyt tämmöiseksi? Oikeastihan on työnantajan ongelma, jos työntekijä sairastuu eikä olekaan käytettävissä deadlinen lähestyessä. Meillä on täysi oikeus hoitaa rauhassa itsemme työkuntoisiksi ja huolehtia itsestämme. Meillä on myös velvollisuus olla tartuttamatta muita. Silti raadamme terveytemme kustannuksella hammasta purren pienestä kuumeesta tai muista vaivoista huolimatta. Ei kuulosta oikealta.

Veikkaan, että vielä enemmän puntaroitavaa ja päänvaivaa aiheen parissa on lapsiperheellisillä. Mikä on valinta, kun deadline painaa päälle, mutta muksuille iskeekin syksyn flunssa-aalto. Etätyöt on hyvä juttu, mutta uskon, että se vääristää monen kohdalla entisestään ajattelumaailmaa. Täysi oikeus olisi jäädä hoitamaan sairasta lasta kotiin, mutta moni varmasti hyödyntää tässä etätyömahdollisuutta, ja on ikäänkuin sairaan lapsen kanssa, mutta tekeekin oikeasti töitä kotoa. Joku varmaan lykkää myös lapsensa surutta hoitoon tai päiväkotiin kaikesta huolimatta. Ei kuulosta oikealta.

Kaikki eivät tietenkään näin ajattele, mutta esimerkiksi itsellä tämä väärä ja jollain tavalla ehkä ylitse nöyrä ajatusmalli tulee vahvasti kotoa. Huolissani olen siitä, minkälaista mallia me näytämme nuorille työelämään tuleville. Heille toimimme jollain tasolla kaikki kumminkin esimerkkinä.

Kuten kirjoitin edellisessä blogissanikin jo, niin loppujen lopuksi sinulta ei kenenkään pitäisi odottaa sairastuessasi enempää kuin että ilmoitat esimiehellesi, mikäli näyttää siltä, ettet pysty täyttämään jotain sinulle osoitettua tehtävää ajoissa. Esimiehesi tehtävä on tehdä asialle jotain. Jätä hänelle murehtiminen, hänelle siitä myös maksetaan.

Viikon teema:

#Työkulttuuri #itsetutkiskelu #Työelämä #arvot