Se fiilis...
- Mikko Manner
- 30.9.2016
- 1 min käytetty lukemiseen
Postimies soitti, että mulle on kaksi pakettia. Joku aika sitten oltiin poikain kanssa tehty kimppatilaus, ja britteinsaarilta oli tulossa kaksi laatikollista ruskeata juomaa. Postimies kysyi, että olenko kotona ja koska olin, niin menin ulko-ovelle häntä odottelemaan. Ei kuulunut ketään... Numero oli tietenkin salainen, joten en voinut soittaa takaisinkaan. Hiipi mieleeni, että olenko taas kirjoittanut talon numeron ja asunnon numeron väärinpäin. Äkkiä olinkin jo satavarma, että näin on täytynyt taas käydä. Ne kun ovat sama numeropari, mutta eri järjestyksessä.

Tässä kohtaa näin jo sieluni silmin, kuinka kadun toisessa päässä joku yllättyy positiivisesti ja kuittaa vastaanotetuksi meidän 1,400 € arvoisen tilauksemme ja istuu olohuoneessa Ikea-sohvallaan siemaillen jo jonkin aikaa vesi kielellä odottelemiani erikoiserärommeja ja muutamaa eri elämän vettä. Ja tietenkin kaikki omassa piikissäni vielä tässä vaiheessa.
Aika tuntui loputtoman pitkältä, vaikka todellisuudessa sitä kului varmaankin pari minuuttia. Mies soitti vihdoin kiukkuisena uudelleen ja kysyi: "No. Missä sä olet?!" Voi sitä helpotusta. Mutta mutta, mitä vielä, sitten mies rupesi kiukuttelemaan, etten ole hänen jakelualueellaan. Saman kadun toisessa päässä, eikä ole hänen jakelualueellaan!?! Hän olisi kaiketi omana ehdotuksenaan kuskannut paketit takaisin ja seuraavana päivänä joku muu olisi ne toimittanut mulle. Ehdin kuitenkin jo ääneen asian hänelle tuhahtamaan, jolloin hänkin kait tajusi voivansa juuri ja juuri tosiaan uhrata pari minuuttia ja koukata asuntoni kautta. Loppu hyvin kaikki hyvin. Ja nyt ne on juotu kaikki. Tilataanko lisää?




Kommentit